18 maaliskuuta 2009

Iloinen tervehdys!

Nyt on ihan pakko kirjoittaa alueemme terveyspalveluista positiiviseen sävyyn kaiken sen negatiivisen jälkeen, jota asiasta on saatu kuulla ja lukea.
Tilannehan on sellainen, että varsinkin Mellunkylän alueella on ollut vaikeuksia saada lääkäreitä pysymään ja siitä johtuen eivät kaikki ole aina päässeet halutessaan lääkäriin. Puhumattakaan siitä, että puhelinvaihde on uskomattoman tukkoinen ja kuitenkin siihen on soitettava aamulla, jotta saisi vielä samana päivänä ajan.
Minullakin on ollut viime vuosina surkeita hetkiä, joko niin, että lapset ovat olleet kipeinä tai allekirjoittanut itse, eikä aina apua ole saatu edes välttävällä tavalla.
Mutta nyt! Pakko sanoa, että Kontulan terveysasemalla on skarpattu, juuri niinkuin Kontulan terveysaseman ylilääkäri sanoikin tuolla terveysfoorumissa. Jo kolmatta kertaa peräkkäin sain loistavaa, nopeaa palvelua: Ensimmäisellä kerralla jouduin 9v lapseni kanssa yllättäen keskellä päivää näyttämään huuleen koulussa sattunutta haavaa, lääkäri joka oli aivan hulppea tyyppi ja erittäin empaattinen ihminen, hoiti asian ripeästi ja varmalla otteella. Tosiaan toivoisin, että kaikki lääkärit olisivat juuri hänen kaltaisiaan! Vamma tuli tarkastettua ja kaikki hyvin, myös mieliala oli sekä minulla että lapsellani katossa, kiitos lääkärin.
Toisella kerralla soitin eräänä aamuna nuoremman lapseni yllättävän kovan yskän takia. Takana oli valvottu yö ja juuri parantunut oksennustauti, joten pyysin ystävälliseltä hoitajalta, voisiko hän järjestää puhelinreseptin siitä yskänlääkkeestä, joka meille oli määrätty 2008. Hän lupasi hoitaa asian ja sanoi, että reseptin voi noutaa vielä samana päivänä iltapäivällä. Noudin sen ja isolta yskältä vältyttiin, kiitos loistavan, joustavan ja ystävällisen hoitajan, joka siis oli vain vastaamassa ajanvarausnumeroon.
Eilen jouduin soittamaan taas siihen samaiseen ajanvaraukseen 14.20 iltapäivällä ja ajattelin jo, etten enää saman päivän aikana saa apua tulehtuneisiin lävistyksiini. Lisäksi tunsin itseni vähintään mäntiksi, kun menen vapaaehtoisesti laittamaan reikiä ihooni ja sitten valitan, kun ne tulehtuvat, sanoin tämän puhelimeen vastanneelle hoitajalle, joka rohkaisi minua ja sanoi, että sitä sattuu. Lisäksi tämä hoitaja näki todella vaivaa, soitti lääkärille kaksi kertaa ja sanoi sitten, että voin tulla vielä tänään katsottavaksi, jotta voidaan arvioida mahdollinen antibiootin tarve.
Niinpä hetken istuttuani odottamassa, pääsin lääkärin puheille, asiallinen ja miellyttävä hänkin. Todettuaan, ettei tulehdus ehkä ole kovin paha, määräsi hän ensin salvaa ja mikäli se ei toimisi, myös antibiootit. Mahtavaa, nopeaa ja asiantuntevaa palvelua!

Tahdon tässä aivan omasta puolestani kiittää upeita hoitajia ja muuta lähes näkymätöntä henkilökuntaa, kuin myös ahkeria lääkäreitä, jotka tuntuvat tekevän kaikkensa asiakkaiden eteen, mutta jäävät niin usein ilman positiivista palautetta: KIITOS!

Palveluksessanne
T

Ei kommentteja: