13 kesäkuuta 2009

Helsinki-päivä 12.6 Kontulan Ostarilla

Eipä tarvinnut eilen hävetä olla kontulalainen kun juhlistettiin pääkaupunkimme juhlapäivää. Jos nyt koskaan tarttee mutta eilen tunsin jopa pienoista ylpeyttä. Paikkakuntamme aktiivit olivat jälleen kerran osoittaneet kyntensä ja hankkineet ostarille ohjelmaa liki jokaiseen makuun. Musiikillisesti annista vastasivat Jippu, Jussi Raittinen, Saara Soisalo bändeineen ja Jiri Nikkinen trio. Itse olin leipätyössä kun Jippu veti keikkansa mutta monelta taholta kuului että jengi todella sai rytmistä kiinni ja lavalla oli parhaillaan kaksi tusinaa esiintyjää eikä kukaan varmaankaan jäänyt viileäksi tunnelmiltaan. Jussi Raittinen, nykyinen Krunan kundi, on jo kantavieras Stadi-päivänä Kontulassa. "Niin gimis on Stadi", hienoa että perinteistäkin pidetään kiinni. Eikä Pretty Womaniin kyllästy kai koskaan. Saara Soisalo tunnelmoi "Etelän" rytmeissä ja kuultiinpa mielenkiintoinen biisivalinta Lenny Kravitch-osastostakin, Cab Driver. Vasuri-Willie kitaroi tyylillä ja "Kurkimäen Pablo" bassossa edusti Kondekan osastoa varmalla otteella. Päivän viimeinen esiintyjä oli Länsimäen Macca, Jiri Nikkinen. Tällä kertaa trion muodossa. Linja oli tuttua 60-luvun aina yhtä sykähdyttävää osastoa jota Clifterskin on tehnyt nuoremmille tutuksi. Erona vaan että nyt laulettiin alkuperäiskielellä. Jirien hyvät stemmalaulut ja tiukka triosoitto saivat Kondekalaiset hyvin mukaan. Tunnetuimpien "Helpin", "My Generationin", "She Loves Youn" ja "Back in the USSR:n" ohella kuultiin myös Abbey Roadin " I want you - she's so heavy" joka oli yksi vahvimmista tulkinnoista. 80-lukuakin fiilisteltiin 50-luvun hengessä, "Rock This Town" oli yleisön mieleen niin ikään. Otin videollani musiikkiosuutta talteen niin tohkeissani että haastattelu Jirin kanssa jouduttiin jättämään seuraavaan kertaan kun akku hyytyi ja Nikkisellä aikataulu kutsui jo seuraavalle keikalle. Pätkiä Ostarifestarin tunnelmista on luvassa sivuillamme ja Jirin haastattelukin hoidetaan vielä ennen Kontufestaria. Kiitos järjestäjille hienosta tilaisuudesta ja Kontulan Ostarin maine Stadin elävimpänä ostospaikkana sai entistä vakuuttavamman leiman. T-J

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ostari oli elossa. Terv. Jami