17 elokuuta 2008

Hei teille!

Kontufestarit on käyty, sade jaksoi kastella, mutta muuten ilmapiiri oli rento ja hauska.
Stadin juhlaorkesterin soittaessa päälavalla oli yleisöä vielä hyvin vähän, mutta iltapäivän amerikkalaisvieraan Kellie Ruckerin & Lefty Willie bandin hallitessa lavaa oli ihmisiä liikkeellä jo huomattavasti enemmän. Ja todellakin, Grendel veti hienon keikan, ihan unohdin hetkeksi, että olin jo sateen läpikastelema (ja valmiiksi flunssainen) ,tunnelma oli sen verran lämmin.
Toisella puolella kelkkapuistoa, skeittipaikan takana, kaikui räppi ja kokoonpanoja oli niin monta, että teidän täytyy odottaa hieman, että saan editoitua ohjelman valmiiksi ja nimettyä kuvatut esiintyjät.
Nuorisoa oli paikalla runsaasti iltapäivällä, silti ainakaan minä en huomannut minkäänlaisia järjestyshäiriöitä. Tanssikilpailu jouduttiin siirtämään Nuorisotalon tiloihin juuri sään takia, harmi sinänsä, se jäi näkemättä... Mutta toivottavasti saan siitä kuvamateriaalia laitettavaksi radiokontulaan.
Muuta toimintaa oli runsaasti, oli agilitykisa, itsepuolustuslajien näytösteltta, erilaisten yhdistysten teltta (esimerkkinä 4V-hanke) ja luonnollisesti aatteiden teltta, jossa puolueet pääsivät jakamaan ajatuksiaan näin kunnallisvaalien lähestyessä.
Nälkä ei päässyt sekään niskan päälle, kun alueella oli kiinalaista ruokaa, kebabia, lettuja ja tietty makkaraa, ihan vain jokusen mainitakseni (pahoittelen, jos en ole objektiivinen, se ei ole tahallista).
Varmasti festareista kirjoitetaan vielä ja yksi, jos ei kaksikin ohjelmaa, heitetään nettiin kaikkien katseltavaksi.

Nyt jatkan lepopäivääni, olen sen ansainnut. Palaamme aiheeseen!

Palveluksessanne T

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kivaa oli!

Anonyymi kirjoitti...

Dave rokkas kybällä. Upee keikka illan päätteex. Muistan sen pitkään. Olix kukaan Wenlassa ? Kiinnostaisi kuulla menosta siellä. Itsellä ei enää voimat riittänyt.
T. Viva Kontufestari